HETKESSÄ ELÄMISEN UNOHTUVA TAITO



Hetki hiljaisuutta ja pysähtyminen omassa elämässään tulee joskus tarpeen. Oli erittäin huojentavaa istua eilen myöhään yöllä kynttilöiden valoon nauttimaan ihan vain omasta ajasta ajatuksiaan kooten. Ei menoja eikä vaatimuksia itseltään tai toisilta (jos ei lasketa erityisen hellyyden kipeää kissaa, joka oli rakkautta vailla). Hitsi, että olenkin kaivannut sellaista hiljentymistä, en muista milloin viimeksi olisin kokenut elämässä niin rentouttavaa hetkeä. Tunsin kuinka latauduin uudelleen naputellessani ajatuksiani tekstiksi, antaen musiikin viedä mennessään, rikkoen ajatusvirran tukkineen padon ja antaen kaiken turhan huuhtoutua pois. 





Viime ajat on ollut kiirettä. Elämä on alkanut tuntua raskaalta ja vähän ahdistavaltakin. Paljon kaikkea, mutta ei meinaa ehtiä eikä jaksaa. Pää on tuntunut sekavalta kuin tietokone johon on jätetty liikaa välilehtiä auki. Olen klikkaillut niitä auki sekavassa järjestyksessä saamatta kiinni mistään. Pakko, pakko, pakko, tee, toimi..jumalauta nainen, koeta nyt tehdä.. Kun en pysty hemmetti sentään! Sellainen alkaa ahdistaa todella ja lopulta koko touhusta menee maku eikä lopputuloksena kiinnosta mikään. Kaikki on väkinäistä vääntämistä vailla tekemisen iloa. 




Tälläisinä kausina kadotan elämän punaisen langan - sen tarkoituksen mikä täällä on minusta kaiken pointti - elää hyviä hetkiä. Vailla huolta huomisesta, suunnittelematta liikaa kun aika ei kuitenkaan aio kulkea niiden valmiiksi ajateltujen reittien mukaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että elämästä pitäisi pyrkiä lakaisemaan pois kaikki sellainen mikä tuntuu väkinäiseltä tai turhalta. Viime aikoina olen järjestänyt itselleni aivan turhia stressin aiheita ja jos kirjoittaisin ne tähän en voisi itsekään olla nauramatta niiden turhuudelle.



Väritin tämän postauksen eläintovereideni kuvin, koska minusta meillä ihmisillä on niiltä paljon opittavaa. Joskus kun omassa elämässä menee turhankin lujaa, heittäydyn vaikkapa lattialle vain pussattavaksi ja rakastettavaksi. Ne ovat hienoja hetkiä, vilpittömiä ja pyyteettömiä, mutta täynnä aitoa ilon ja rakkauden tunnetta. Eläimillä on sellaista läsnäolon ja hetkeen heittäytymisen taitoa, jota kadehdin suunnattomasti. Ne eivät mieti eilistä tai murehdi huomista, elämä on tässä ja nyt. Parasta sellaisenaan. Jokohan nyt alkaisin muistaa ja oppia tämän, joutumatta enää siihen turhaan stressikierteeseen. Aion nauttia elämästä, ruuasta, liikkumisesta ja kanssa eläjistä ilman, että suunnittelen kaikkea liikaa ja asetan itselleni järjettömiä tavoitteita suoritettavaksi mahdottomalla deadlinella. Niin elämä on taas mukavampaa. Eihän tässä ole mikään kiire mihinkään, kaikki aikanaan.


Ihanaa lauantaita kaikille! ♥

PS. Postauksen ekassa kuvassa esiintyvä orkidea todellakin elää meillä, on hengissä ja hyvinvoiva. Jokainen minut tuntevahan tietää, että muovikukatkin selviävät meillä hädintuskin.. Tämä jos jokin on niitä elämän pieniä ihmeitä. :D

2 kommenttia

  1. Jep. Arjen hulinat ja hälinät vaatii kyllä vastapainoksi edes tunnin täyttä hiljaisuutta ja omissa mietteissä istuskelua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kun vaan muistaisi rauhoittua riittävän usein eikä kävis kokoajan kierroksilla kuin duracellpupu :D

      Poista

Jos vierailit blogissani, jätäthän terveiset!

Kiitos kommentistasi! ♥

Back to Top