Tylsintä tähän astisessa elämässä on ollut joutua aikuisten elämään. Se on joskus vaan niin tylsää, kiireistä ja yksinäistäkin. Ehkä juuri siksi olen ihastunut temppuiluun, se saa poikkeuksetta hymyn huulilleni - myös huonoina harjoituspäivinä. Silloinkin kun turhauttaa oikein kunnolla kun jalat ei veny, en jaksa seistä seinää vasten eikä kroppa meinaa taipua siltaan. Silti kaikki se saa elämän tuntumaan vähemmän vakavalta ja keskittyessäni temppuiluun, unohdan kaikki muut murheet.
