SIENIRETKIÄ, ONNEN HETKIÄ JA SYKSYN SATOA


Myönnän suurella ylpeydellä löytäneeni tänä syksynä sisäisen tätini ja murtaneeni myytin siitä, että se olisi jotenkin paha ja tylsä asia. Voin toverit kertoa, ettei todellakaan ole! Täteily on paitsi ihanaa ja rentouttavaa, se on myös nimenomaan sitä hetkessä elämisen taitoa, jota olen julistanut blogin täydeltä. Muutama vuosi sitten mielestäni ei ollut mitään vastenmielisempää ajanhukkaa kuin marjojen poimiminen tai sienestämisestä nyt puhumattakaan. Nyt ollaan harrastettu Jarnon kanssa molempia syksyn mittaa ja olen aivan hurahtanut. Toiset metsästää pokémoneja, me kanttarelleja. Ne mokomat pirulaiset on ovelia piiloutumaan, mutta voi sitä riemua kun metsän siimeksestä tai jopa polun varrelta paljastuu herkullinen kanttarelliyhteisö. Kyllä metsässä samoilu on jännää! Tekee muuten myös hyvää parisuhteelle, mulle on jäänyt näistä retkistä niin lämpimät fiilikset ja ihastun omaan kumppaniini aina vain uudelleen vaikka ennen metsäretkeä olisi noussut kyseisen mieseläjän vuoksi savua korvista. Metsässä unohtuu useimmat arjen huolet ja eipä sitä jouda nahistelemaan joutavia kun täytyy pitää kaikki aistit tarkkana sienien varalta. Metsässä on muutenkin jotain maagista, joka lataa akut, vähentää stressiä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä hetkittäin onnelliseksi.


0

KUN TYTTÖ PERSONAL TRAINERIN OTTI


Olin haaveillut personal trainerista jo kauan. Olinkin monta kertaa ottanut yhteyttä ja kysellyt tarjouksia, mutta aina homma on kaatunut yhteen asiaan; elämäntilanne ei ole tuntunut sopivalta. Sitä on aina ajatellut, että aloitan joskus sitten kun on aikaa panostaa kunnolla - sitten kun voi elää ja hengittää ainoastaan valmennusta. Joskus kesän alussa kuitenkin törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa valmentajaan, joka vaikutti juuri sopivalta minun tarpeisiini. Ajatus alkoi kutkuttaa ja jokin aika löydökseni jälkeen otin yhteyttä ajatuksena, että homma starttaisi sitten syksyllä kun kesän kiireet helpottaa. Kuten moni minut tunteva tietää, olen erittäin malttamaton, joten päätin aikaistaa valmennuksen alkua syksystä keskelle kiireistä kesää. Kuvittelin olevani valmis tiukempaan linjaan ja pystyväni panostamaan tähän täysillä. Tuskin kuitenkaan tarvitsee kertoa, että matkassa oli pari muuttujaa eikä asiat luistaneet minun osaltani kuin siinä ruotsalaisessa hyvänmielen askarteluohjelmassa. 


0

HAAVEILIJA SAVONLINNASSA


Arki pyörii sitä omaa pientä ympyräänsä. Kuljen päivästä toiseen akselilla koti-kuntosali-talli-työpaikka, mutta viime viikolla poikkesin ainokaisen vapaapäiväni kunniaksi reitiltäni päiväksi Savonlinnaan. Vaikka tuo kaunis kaupunki on vain reilun puolentunnin matkan päässä, tulee siellä käytyä nykyisin hyvin harvoin. Kun aikanani sieltä muutin pois, vannoin olevani henkeen ja vereen maalaisihminen enkä suostuisi enää koskaan palaamaan kerrostaloon, mutta pakko myöntää, että minussa asuu kuitenkin pieni ja boheemimpi kaupunkilainen. Tämä kaipuu yllättää usein juuri syksyisin kun omalla pihalla on märkää ja kurjaa. Savonlinnan kaduilla haahuillessani mietin, miten paljon paremmat harrastusmahdollisuudet kaupunkilaisilla on. Tarjonta on huomattavasti kattavampi kuin omalla pienellä pitäjällä, jossa saa valita puntin ja kuraisen lenkkipolun väliltä. Puhumattakaan kaupunkilaisille tarjoutuvasta ikkunashoppailun mahdollisuudesta! Minusta on hauskaa kiertää kaupungilla ihan muuten vain, mielikuva sisustaa kotia uuteen uskoon ja sovitella vaatteita, jotka ovat kaukana tyylistäni. Huvinsa kullakin..
0
Back to Top