SIENIRETKIÄ, ONNEN HETKIÄ JA SYKSYN SATOA


Myönnän suurella ylpeydellä löytäneeni tänä syksynä sisäisen tätini ja murtaneeni myytin siitä, että se olisi jotenkin paha ja tylsä asia. Voin toverit kertoa, ettei todellakaan ole! Täteily on paitsi ihanaa ja rentouttavaa, se on myös nimenomaan sitä hetkessä elämisen taitoa, jota olen julistanut blogin täydeltä. Muutama vuosi sitten mielestäni ei ollut mitään vastenmielisempää ajanhukkaa kuin marjojen poimiminen tai sienestämisestä nyt puhumattakaan. Nyt ollaan harrastettu Jarnon kanssa molempia syksyn mittaa ja olen aivan hurahtanut. Toiset metsästää pokémoneja, me kanttarelleja. Ne mokomat pirulaiset on ovelia piiloutumaan, mutta voi sitä riemua kun metsän siimeksestä tai jopa polun varrelta paljastuu herkullinen kanttarelliyhteisö. Kyllä metsässä samoilu on jännää! Tekee muuten myös hyvää parisuhteelle, mulle on jäänyt näistä retkistä niin lämpimät fiilikset ja ihastun omaan kumppaniini aina vain uudelleen vaikka ennen metsäretkeä olisi noussut kyseisen mieseläjän vuoksi savua korvista. Metsässä unohtuu useimmat arjen huolet ja eipä sitä jouda nahistelemaan joutavia kun täytyy pitää kaikki aistit tarkkana sienien varalta. Metsässä on muutenkin jotain maagista, joka lataa akut, vähentää stressiä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä hetkittäin onnelliseksi.




Vaikka tää syksy on ollut rankkaa aikaa, olen myös kokenut lukemattomia onnen hetkiä. Nuo yhteiset sieniretket ovat olleet yhtiä niistä, mutta tämä syksy on jotenkin korostanut perhettä ja sen merkitystä elämässä. On etuoikeutettua kun on perhe, vaikka välillä se tuntuukin ahdistavalta ja hankalalta kun vielä nuori sydän haikailee seikkailuita. Silti tuo kummallinen miesolento tuntuu ymmärtävän minua paremmin kuin aina itse tajuankaan, silloinkin kun olen itse aivan hukassa ja vailla päämäärää. Perhe on se elämän kivijalka ja perustukset, joka kestää kaiken.






Mutta vielä takaisin niihin sieniin ennen kuin tämä karkaa hempeileväksi rakkaustarinaksi.. Sienien aatelistoon kuuluva Ukonsieni oli parasta, mitä olen syönyt pitkään aikaan eikä kevyemmässä ja kermattomassa kanttarellirisotossakaan ollut valittamista. Kanttarellit on kiva lisä ihan vain pannulla paistettuna ja maustettuna ripauksella pippuria sekä suolaa. Yksinkertaista, maistuvaa ja vieläpä itse poimittua. Mutta olisipa kivaa kuulla mitä toiset on sienistä laittaneet ja mitä sieniä suositte? :)

Parasta on myös kun saa hakea pihamättäältä puolukoita aamupuuroon tai jogurtin sekaan. Tässä aiemmassa postauksessa kerroin kaipaavani joskus kaupunkiin, mutta kyllähän tämä ympäröivä luonto on sellainen rikkaus ja aarre, ettei sitä voi käsittää ennen kuin sen kokee. 








Ei kommentteja

Jos vierailit blogissani, jätäthän terveiset!

Kiitos kommentistasi! ♥

Back to Top