HULLAANTUMINEN TANKOTANSSIIN


Bucket list:llä on ollut ollut tälle vuodelle monta kohtaa, mutta yksi on poltellut aikalailla ylitse muiden - nimittäin päästä kokeilemaan tankotanssia.

Nyt sainkin kolmipäiväisen privaattikurssin ihan kotona, aika luksusta! Kurssia saapui pitämään kaverini roudaten tankonsa meille treenikalustoksi. Jarnohan toki muistutti heti ensitöikseen, että tankoahan meille ei sitten tule omaksi. No kultaseni.. jos sellainen jonain päivänä kotoa löytyy kuitenkin, sori jo etukäteen..Kyllähän sä tiedät mut. Kun hullaannun jostain, se on menoa sitten. 

0

KANARIAN KUMMAJAINEN


Loma Kanarialla on ohi, viikko hurahti ihan luvattoman nopeasti. En jaksanut avata konetta kirjoittaakseni kuulumisia reissun päältä, mutta tästä seuraa koko viikon kuvasato ja vähän lomakertomuksia ja mietteitä. Kuvasin tällä lomalla todella vähän tapojeni vastaisesti, mutta jotain kuitenkin muistoksi.


0

ENÄÄ KOLME YÖTÄ KESÄÄN


Kolme yötä ja pomppaan aamulla aikaisin viime aikoina tutuksi tulleen Onnibussin kyytiin. Matka kohti kesää voi alkaa kun suuntaan kohti Helsinki-Vantaata ja lennän Kanarialle. Ihanaa, vihdoinkin lomaa! Ja kerrankin jotain erilaista, mitä yleensä arki tarjoaa. Vaikka tulee kyllä kova ikävä hevosia, koiria ja koko perhettä ja välillä mietin miksi tuhlaan lomaviikkoni johonkin etelänlämpöön, mutta tarviin sitä just nyt enemmän kuin koskaan.. Koska aurinkovitsku ja univaje...


2
Back to Top