NO KOSKAS TEIDÄN HÄITÄ JUHLITAAN?


Lauantaina juhlittiin Jarnon serkun häitä Imatralla. Juhlat olivat ihanat ja hauskat, tunnelma oli todella lämmin ja vieraanvarainen, vaikka itse en tuntenut kovinkaan montaa henkeä juhlakansasta, en kokenut silti olevani ulkopuolinen. Tuore aviopari on suloinen enkä voisi olla iloisempi, että he ovat toisensa löytäneet. Kirjoittaessani terveisiä hääparille lomakkeeseen, jotka meille oli pöytäpaikoillemme jaettu, en epäillyt hetkeäkään etteivätkö he pystyisi noudattamaan kunniallisesti "elä, naura, rakasta, tue ja kunnioita" neuvoani avioliitossaan.



Tälläiset hääjuhlathan tekevät ihmisistä luonnollisesti ihan pehmoja ja siirappisia. Mehän tietenkin jouduttiin setien ja tätien kysymysten ahdistelemaksi ja en ihme kyllä juhlahumuissani edes kiusaantunut niin kamalasti tiedusteluista, koska meidän häitä juhlitaan. En suhtaudu aiheeseen kevyesti ja se herättää minussa yleensä ärsytystä vaikka naureskellen sanonkin, että tulee siitä sitten kutsu jahka juhlia joskus vietetään. 


Minä en ole avioliittovastainen, mutta suhtaudun siihen vähän varauksella. Minusta hommaan ei kannata lähteä, ellei ole ihan varma. Kyse ei nyt ole siitä, ettenkö välittäisi avopuolisostani valtavasti (sillä minä todellakin välitän), mutta meillä on hieman kyseenalainen historiamme. Me vasta kasvamme ja katselemme eikä silloin mennä suinpäin vihille. Minä en kaipaa ylimääräistä paperisotaa jos vaikka jossain elämän vaiheessa, matkan varrella kasvettuamme, päätämmekin lähteä eri teille. Minua on toruttu tuosta ajatuksesta. Eihän sitä nyt tuolla tavalla voi elää, että miettii noin kamalia, herranen aika.. No, minusta se nyt vaan on realismia. Olen tunteiden johdattelema ja intuitiota kuunteleva ihminen ja pakko myöntää, että tässä naimisiin meno asiassa ei vaan ole mitään johdattelevaa tunnetta. En minä naimisiin tahdo joka tytön prinsessa unelma juhlien vuoksi vaan ihan muista syistä jos ylipäätään sitten olen tahtoakseni. En kaipaa mihinkään tilastoihin - en juhannuksena hukkuneiden joukkoon sen enempää kuin vuoden naimisissa olon jälkeen eronneiden. 



Joskus kun naimisiin menoa mietitään ja tietenkin niihin kuuluvia juhlia, eroaa elämän katsomuksemme jo tuossa kohtaa aika radikaalisti. Jarno tahtoo isot kirkkohäät, jossa on serkun kummin kaimakin meitä juhlimassa. Minä kun en kuulu edes kirkkoon, joten kirkkohäät ovat jo siitäkin syystä pois luettu vaihtoehto. Tällaisena maanläheisenä luonnonlapsena tahtoisin juhlat lähimmäisten ja muiden hyvien tyyppien kanssa jossain meille tärkeässä paikassa. Juhlat eivät välttämättä kaipaa sen kummempia koreuksia ja prinsessa unelmien glamouria. Moinen ajatteluhan on tietenkin tavattoman itsekästä. Miksi en voisi suostua kompromisseihin? Pikainen käväisy kirkossa tai jopa sinne liittyminen, jotta saisi ne kirkkohäät - eihän sellainen nyt niin kamalan vakavaa voi olla. Minulle tuo on kuitenkin pyyntönä aika kova, minä ihan todella vierastan ajatusta kirkkohäistä ja kirkosta ylipäänsä. Ei Jarnokaan ole vakaumukseltaan erityisen uskovainen ja siksi olenkin ymmälläni, miksi meidän sitten pitäisi mennä vihille kirkossa. Onhan kirkossa toki kaunista ja urut ovat soittimena vertaansa vailla, mutta paikkana se ei löydä sijaa sydämestäni.


Aika saa näyttää, mihin tämä meidän parisuhde vie. Matkataanko sitä sinne avioliiton rauhaisaan satamaan vai keikutaanko täällä meidän parisuhteen myrskyisillä merillä, joka on täynnä seikkailuita. En minä rakastaakseni avioliittoa ja papin aamenta tarvitse, minusta on ihan hyvä olla näin - yhdessä vapaa.

Ei kommentteja

Jos vierailit blogissani, jätäthän terveiset!

Kiitos kommentistasi! ♥

Back to Top