Naiseudesta ja naisellisuudesta on varsin paljon erilaisia käsityksiä ja odotuksia. Omalla kohdallani ajatukset ovat olleet aika stereotypisia, melko pinnallisia ja varmaankin siitä syystä en koskaan tuntenut kuuluvani siihen naisellisten naisten eliittijoukkoon. Kauan toivoinkin, että olisin mieluummin saanut syntyä pojaksi, koska yleensä niillä nyt vaan oli parempi meininki, mutta myöskin näytti olevan huomattavasti helpompaa kuin tytöillä ja naisilla kaikkine ihme vaatimuksineen. Jo lapsena muistan kuunnelleeni melko hämmentyneissä fiiliksissä kun äiti ja naapurin muija puhuivat kaloreista ja siitä, ettei iltakuuden jälkeen saa syödä. Samaan aikaan miehet istuivat kellarissa kaljalla ja nauroivat naisten hömpötyksille. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin käsitän, ettei elämässä mikään ole kovin mustavalkoista. Se, että itse olen lähtökohtaisesti pienestä pitäen ollut sellainen ritsa takataskussa ja lätsä väärinpäin päässä kulkeva, rämäpäinen ja rääväsuinen poikatyttö, ei kuitenkaan pois sulje sitä, ettei minussakin olisi naisellisuutta. Ennemminkin poikatyttölook oli keino kieltäytyä olemasta osa sitä naisten hömpötystä, koska olin peloissani siitä, olisiko minusta vastaamaan niihin kaikkiin järjettömiltä tuntuviin vaatimuksiin.
