MUSTA TULEE ISONA...


Vahva ja notkea. Onnellinen ja rohkea. Elämästä nauttija. Se ihminen, joka on löytänyt kultaisen keskitien ja taidon arvostaa itseään. Niin ja se tyyppi, joka tahtoisi auttaa ja opastaa myös muita niiden asioiden äärelle, sillä jokainen ansaitsee olla paras versio itsestään. Jokaisen oikeus on oppia nauttimaan elämästään ja kropastaan riippumatta siitä mitä kokoa edustaa.

Blogini slogan "kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti" on kulkenut matkassa jo kauan ennen blogin perustamista. Kun kaikki on tuntunut typerältä ja turhalta ja on tuntunut, ettei musta ole mihinkään, on haaveilu paremmasta huomisesta on auttanut jaksamaan eteenpäin. Näin on myös erään haaveen kanssa, jota kohti on aika lähteä pystypäin kulkemaan vaikka epävarmuus uhkaa aika ajoin nostaa päätään. Mutta tässä asiassa minähän en anna sen lannistaa itseäni. Minä tahdon uskoa itseeni ja olen suunnattoman kiitollinen kaikesta kannustuksesta, mitä olen matkalleni saanut muilta. 

Nythän on siis niin, että täällä aiotaan lähteä opiskelemaan - vihdoinkin! 💪😏
0
Back to Top