SINNE, TAKAISIN JA ETEENPÄIN



No hellurei blogikansa! 👋

Yli vuosi jo vierähtänyt siitä kun viimeksi olen kirjoittanut blogia!? No huhheijaa.. 😳😅Nyt on kuitenkin aika palata sorvin ääreen kun tekee mieli lörpötellä joutavia ja on ollut oikeasti ikävä tätä harrastusta. Kirjoittaminen on aina auttanut jäsentelemään ajatuksia ja on sopivan terapeuttista puuhaa tämän välillä melko kiireisen elämän keskellä. Pakko vielä hiukan purkaa ajatuksia siitä aika raskaasta matkasta sinne ja takaisin, enkä nyt puhu noista Malminkartanon portaista vaikka eivät nekään ihan helpolla päästäneet. 




Viimeiset pari taakse jäänyttä vuotta menivät vähän niin ja näin, sellaista loputonta aivosumua ja taistelua sielä jaksamisen rajamailla. Lopulta viime syksynä neuvolassa sitten purskahdin itkuun kun se täti erehtyi tiedustelemaan, miten elämässä menee. Sen sekavan ja hämmentävän itku kohtauksen keskellä tulin myöntäneeksi, etten nyt vaan oikeasti jaksa. En olekaan superihminen, en toivu omin avuin ja huoli on kova, että jos en toivukaan koskaan. Milloin kaikesta tuli niin raskasta, että hampaidenkin pesu tuntuu ihan järjettömän raskaalta hommalta? Siltä istumalta sitten laitettiin lähete paitsi verikokeisiin, myös mielenterveyshoitajan juttusille, jossa suoritetun esitestin jälkeen alettiin miettiä keskivaikean masennuksen mahdollisuutta. Parin käyntikerran jälkeen alettiin myös pohtia, olisikohan tyttö ADD tapaus. Diagnoosia en kuitenkaan koskaan hankkinut kummastakaan, sillä lääkäri soitti labrasta ja kertoi, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Arvot huiteli pilvissä ja lääkäri tuumasikin, että ihmekös tuo nyt on jos ei oikein jaksa. Tieto oli niin suunnaton helpotus, että päätin lopulta jättää käynnit mielenterveyshoitajalla kesken. Vaikka melko monesta ADD piirteestä tunnistaa itsensä, koen kuitenkin, että en tee diagnoosilla mitään. Olen vain minä, ADDlla maustettuna tai ilman. 😏✌

Tuli kuitenki käytyä aika pohjalla, kunto rapistui pikku hiljaa ja paino nousi hälyttäviin lukemiin, olen silti tänä päivänä sitä mieltä, että lopulta oli oikein hyvä, että niin kävi. On oikeesti tosi korni lause, tiedetään, mutta kyllä asioissa aina lopulta käy, niin kuin pitää.  Aikoinaan vuonna 2012 lähdin remppaamaan elämääni parempaan suuntaan lähtötilanteen ollessa melkoisen surkea; elin pitsalla, hesburgerilla ja makeisilla. Sain elämän paljon paremmalle mallille ihan pienillä muutoksilla ja luulin jo hetken olevani oman elämäni herra, mutta lopulta näköjään tein matkan uudelleen sinne ja takaisin huomatakseni menneeni välissä hiukan väärään suuntaan. Kaikki oli mennyt aika kauas sellaiseta oman näköisestä elämästä, enkä sano tätä sillä, että sellaisessa elämäntyylissä olisi ollut mitään vikaa, mutta se ei oikein tainnut olla minua varten. Se sellainen fitnesshömpötys, ruokien punnaaminen, orjallinen salilla käyminen.. Minä kaipaan luovuutta, hulluttelua, sääntöjen rikkomista ja ennen kaikkia vapautta. En halua enää kutoa päähän sellaista järjetöntä sääntöverkkoa. Tietenkin olisi räikeä valhe jos väittäisin, että hyväksyin asiat heti. Vihasin itseäni liian kauan ja koin täysin epäonnistuneeni, mutta nyt viimein voin jo sanoa, että elämässä on mennyt asiat ja arvot sen verran uusiksi, etten ole tästä enää pahoillani. Piti mennä sinne ja vielä takaisinkin, mutta nyt on aika mennä vain eteenpäin. 


Kun arki on viimein alkanut jälleen pyöriä ilman, että tuntuu siltä kuin polkisi jatkuvasti vastatuuleen, olen käyttänyt energiaani pääasiassa opiskeluun. Pänttääminen toi tullessaan odotetun kirsikan kakun päälle keväällä eli urheiluopistojen Personal Trainer lisenssitodistuksen. 💪Lisäksi olen parhaillaan suorittamassa telinevoimistelun I-tason valmentaja tutkintoa ja toivon mukaan saan paperit syksyn aikana. 



Opiskelujen ja töiden ohella yritän keskittyä olennaisiin asioihin. Edelleen suuren panoksen vaatii opetella ottamaan rennommin, mutta mielestäni tässä olen mennyt jo aika paljon eteenpäin, vaikka joutuukin välillä hammasta purren sanomaan ei tarjotuille töille ja tuntea heti sen jälkeen itseni todella surkeaksi ihmiseksi. Onneksi moiset fiilikset menee nykyään ohi jo melkein olkaa kohauttamalla. Ei ole oikeasti mitään niin tärkeää kuin oma terveys ja hyvinvointi, pitäkää siitä kiinni ja sen sijaan laskekaa irti kaikista tarpeettomasti orjuuttavista säännöistä ja tunteesta, että itsestään huolehtiminen olisi jotenkin itsekästä. 

Palataanhan taas kanavalle, mutta tältä erää kiitti ja kuitti! 👋


2 kommenttia

  1. Ihana lukea blogiasi taas! Onko sinulla vielä hevosia, niistäkin olisi ihana lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mimi, kiva kuulla, että luet blogiani! Kyllä meillä on yhä hevosia ja olisi kyllä mukavaa kirjoittaa niiden kuulumisia, ehkäpä voisin ihan lähiaikoina! :)

      Poista

Jos vierailit blogissani, jätäthän terveiset!

Kiitos kommentistasi! ♥

Back to Top