FUCK YOU, I'M BEAUTIFUL!

Kysymystä siitä, miksi menin studiokuvauksiin on esitetty melko monelta taholta. Minulle tuon haaveen toteuttaminen oli niin itsestäänselvyys, etten ajatellut ihmisten mielestä olevan jotenkin outoa, että ihan huvikseen mennään.

Noh.. Yksinkertaisuudessaan vastaus kysymykseen voisi kuulua; koska rakastan valokuvia. Mutta koska olen kirjoittaja ja muutenkin vähän monimutkainen tyyppi, harvemmin käytän vain yhtä lausetta vaikka tämä sellaiseen pohjimmiltaan tiivistyykin. Ennen kun teksti vie sinne saakka, seuraa luonnollisesti syväluotaava analyysi aiheesta valokuvauksen merkitys ja vastaus siihen, miksi menin studiokuvauksiin ilman mitään pätevää, hyväksyttävää syytä. Siis kuten nyt vaikka ylioppilaskuvaukset, häät tai joku muu elämän suuri tapahtuma, jolloin on ihan luonnollista piipahtaa studiolla poseeramassa. Jännää muuten, että kukaan ei kyseisissä elämäntilanteissa kyseenalaista kuvaamisen tarvetta, mutta poseeraapa huviksesi.. 😅

Mutta se valokuvaus.. Se kiehtoo minua kokonaisuudessaan aivan suunnattomasti. Näen kaiken aikaa ja kaikkialla mahdollisuuden kuvaamiselle. Kun katson ihmisiä, mietin miten kauniin kuvan siitä hetkestä ja fiiliksestä saisikaan juuri nyt. Esimerkiksi muistan kun istuttiin Katjan kanssa Kanarialla terassilla ilta-auringossa ja tarkkailin Katjaa miettien, että "vau, toi nainen on niin kaunis!", mutta en uskaltanut kysyä saanko ottaa kuvia, sillä taika olisi voinut särkyä. Ei Katjan kauneus tietenkään olisi mihinkään kadonnut, mutta se tunnelma olisi saattanut kadota jos Katja olisi jännittynyt pyynnöstäni. On kiehtovaa ja haastavaa saada tunnelma taltioitua kuvaksi. Valokuvat eivät milloinkaan ole minulle vain kuvia, ne ovat hetkiä, fiiliksiä, tunnelmaa, tarinan kerrontaa.. Kirjoitan ja kuvaan mielessäni melkein kaiken aikaa. Siitä siis voi johtua toisinaan se tyhjäkäynniltä näyttävä tila ja vähän poissaoleva ilme - en oikeasti käy ihan niin hitaalla tai ole tyhmä, olen vain kadonnut omaan haavemaahan. 😏 😂 

Minusta on ihanaa selailla toisten kuvia ja katsoa omia muistellen, mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä. Studiokuvaaminen on sellainen, mitä tahtoisin opiskella enemmän. Kun pääsin Villen studiolle vieraaksi, olin kuin ihmemaassa. Tuijotin vähän hölmönä ympärilleni ja jos en olisi ollut niin jännittynyt tilanteesta olisin pommittanut Villea varmaan noin sadalla kysymyksellä studion laitteistosta ja siitä, miten niitä käytetään. Se korpeava tiedonnälkä hieman haittasi keskittymistä, mutta nielin uteliaisuuteni ja yritin keskittyä olennaiseen ja syyhyn, miksi olin sinne tullut. 

Se syy löytyy kahdentoista vuoden takaa. Tuolloin eräässä paikallisessa kuvausstudiossa istui kuvattavana vähän toisenlainen Ida, jolta ei äidin sanojen mukaan tullut hymystä pilkahdustakaan vaikka kuinka yritettiin houkutella. Tuo yläpuolella oleva kuva on piinannut minua sieltä saakka. Se ei ollut lainkaan aitoa minua ja tahdoin sellaiset, joissa näkyy sitä todellista persoonaa. Halusin saada esiin sen iloisen, irroittelevan ja hymyilevän Idan, mutta se harvemmin näyttäytyi kameralle kun joku muu yritti ottaa kuvaa. Ainoastaan hevosten kanssa olen osannut rentoutua sen verran kameran edessä, että niissä näkyy pilkahdus jotain elämää sen synkän kuoren takaa. Muistan ajatelleeni noiden rippikuvien aikaan, etten missään nimessä tahdo hymyillä, koska se näyttää rumalta. Siis mitä! Mikä tota teini-minää oikein vaivasi. Ei ole mitään kauniimpaa kun hymyilevä ihminen! No, mutta olihan tietenkin riski, että kaksoisleuka näkyy jos hymyilee, hampaista nyt puhumattakaan, joten oli parempi pitää naama pokerilla. Silti muistan, että olisin halunnut olla kuvissa edukseni ja miten suuri harmistus oli näiden saapuessa kun ei ne onnistuneet toivotulla tavalla, koska ujous, itseinho ja epävarmuus. 

 Vaikka halusin enemmän persoonaa esiin tuovat kuvat, odottelin hyvää syytä mennä studiolle kuvattavaksi. Sitten kun... Mutta kun ei ole ollut älliä lukea sitä valkolakkia, kärsivällisyyttä hankkia ammattia tai tehdä mitään muutakaan merkittävää, jota olisin voinut käyttää sitä tekosyynä studiokuvauksille, homma luonnollisesti jäi lojumaan. Lopulta kyllästyin odotteluun ja mietin, että hemmetti.. On kyllä riittävän hyvä syy mennä studiolle kuvattavaksi kun ei tunne enää pelkoa sitä kohtaan. Olen rohkeampi, hauskempi, rennompi ja pelottomampi. Olen paljon parempi versio itsestäni kuin tuo Ida rippikuvissaan ja päässyt irti siitä pidättyväisyydestä. Siinä on riittävästi syytä ja juhlaa piipahtaa kuvattavaksi. Tallentaa se hetki, fiilis ja asenne muistojen arkistoon.. 

Kun aloitettiin elokuussa valmennushommat Tarun kanssa sain idean, että voisi olla hauskaa saada meistä yhteiskuvat projektin päätteeksi (niistä blogissa myöhemmin). Tuolloin siis vielä kuvittelin, että projekti kestää tiukat kolme kuukautta ja sen jälkeen olen täydellisessä tikissä oleva Ida, joka voi sitten esitellä vatsalihaksiaan kameralle. Alunperin kuvat piti ottaa lokakuussa, mutta en mielestäni ansainnut kuvia silloin, koska kaikki oli mennyt pieleen. Ja vielä pari päivää ennen näitä nyt toteutettuja kuvauksia laitoin Tarulle harmissani viestin, että olisin halunnut olla kuviin paljon kireämmässä kunnossa, mutta näillä mennään nyt. Enhän ole lähelläkään sitä kuntoa, jollaisen rakentamiseen olin kuvitellut pystyväni jo syksyllä. Kyllähän se vähän ahdisti, ei käy kiistäminen, mutta olin silti alkanut olla lempeämpi itseäni kohtaan ja soin itselleni mahdollisuuden. Meillähän on Tarun kanssa molemmilla omat taustamme syömishäiriön kanssa painiskelusta ja molempia on kiusattu omasta koosta - Taru oli muille liian pieni ja minä aina liian suuri. 

Ennen minua haukuttiin amatsooniksi ison kokoni vuoksi. Nyt haluan olla sellainen. Iso, vahva ja asenteella selviytyvä naissoturi! 

Vaikka monilla ihmisillä on roolinsa siinä koko paskassa, jota on pitänyt käydä läpi, on kuitenkin yksi kiusaaja ylitse muiden. Se on lytännyt enemmän kuin kukaan. Antanut kaiken tapahtua ja antanut jäädä rypemään vaikka olisi pitänyt mennä eteenpäin. Se tyyppi on vastaus sille syylle, miksi halusin studiokuviin.

Tahtoisin siis muistuttaa itselleni, että silloin kun katson allapäin, alistuneena peiliin ja kiusaan itseäni..

Fuck you, i'm beautiful! 

Ihan tälläisenään eikä mun tartte olla mitään muuta. Studiolla käyminen viimeisteli omaa ajatusmaailmaa. Se oli terapiaa, joka auttoi ymmärtämään vielä paremmin ne lempeät ajatukset, joista kirjoitin tässä postauksessa. Kun on ikänsä saanut kuulla olevansa ruma on alkoi pitää kauneutta jonain mystisenä asiana, joka ei ole minun saavutettavissani. Mutta kauneus on asenne, olemus ja mielentila, joka on kenen vain saavutettavissa. Onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva ihminen on kaunista myös ulospäin. Sen asian sisäistämiseen meni itsellään ihan liian kauan. 

Love and be merciful and kind to yourself and others.
Enjoy life and any moments, do thinks that makes you happy.
And be brave and proud, whatever is your size.

it's just an beautiful as any other.

Nii ja lisäksi kuvaaminen nyt vaan on kivaa. Se on hauskaa ja luovaa tekemistä, olipa sitä kameran takana tai edessä. Studiolla kuvaaminen oli kokemus, joka jää lopun iäksi mieleen. Ne oli varmaan hauskimmat bileet, missä koskaan olen ollut ja vieläpä reviteltiin ihan selvinpäin!💃 

Siitä päätellen, mitä olen lukuisten ihmisten kanssa puhunut en suinkaan ole ainoa, joka on haaveillut studiokuvista. Onko sulla valokuvaus unelmia? Elämäntilanne, jonka tahdot ikuistaa tai jokin muu, ihan mikä tahansa syy?

Jos vastasit mielessäsi kyllä, niin sitten päästään tämän blogin historian ensimmäiseen kilpailuun! 😉 

Palkintona on kuvaukset valokuvaaja Ville Paasimaan studiolla sekä maskeeraaja Deivi Ramnin tekemä meikki. Aika mieletön setti siis! 😍

Osallismisoikeus kilpailuun on jos olet blogin lukija ja seuraat minua instagramissa (@iitus_) tai blogia facebookissa. Kun täytät nuo edellä mainitut kriteerit, millään muulla sen sijaan ei ole väliä, olitpa minkä ikäinen, kokoinen tai millaisessa elämäntilanteessa hyvänsä, tahdon vain kuulla siitä. 

Eli osallistut kommentoimalla tähän postaukseen:

  - kertomalla miksi seuraat unelmia ja toteutushommia -blogia 
- miksi ja millaisiin studiokuviin haluaisit

Muistathan laittaa instagram nimimerkkisi tai facebook yhteystietosi mukaan, että saan sinuun yhteyden. Voittajasta kerrotaan myös blogissa sen jälkeen kun häneen on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

Osallistumisaikaa on 15.2. saakka, voittaja ilmoitetaan 16.2. 
Kuvauspäivä sovitaan voittajan kanssa.

Nyt rohkeasti mukaan ja voit päästä toteuttamaan yhden unelman! 

***

Yhteistyössä:

Ville Paasimaa Photography
Kotisivut www.villepaul.fi
Facebookissa Ville Paasimaa Photography

Make-up artist Deivi Ramn
Facebookissa make-up and style by Deivi

***